Стартовая страница|| Оглавление
Предисловие редакции.
Помещаем рассказ «Рождение колхозов» неизвестного автора. Известен только его псевдоним «Митецкий». Как явствует из рассказа , он написан в феврале 1928 года. Можно по разному относиться к колхозам и к тому времени, однако — это наша история и ее забывать нельзя.
Материал предоставлен Г. Светловым.
Mečillä keššeššä, puolella šualla virštua yhtelästä reduo cugunkašta, šelgien Medvedičän rannalla, jo moni igiä šeizov yhen nägözenä Miitečköi.
Vain puolen kymmenen kulakon kojit šominke svet'olkoinke toko šuvrettih, lyöččiečettih lavvalla, a šiinä-že šuvrettih i tanhuot, kumbazet tävvyttih žiivatalla.
Gul'u, Anhel'skoi, Har'ko, Juru, kuda-ket vielä — ka pudžerrettih kevhistä, a rigeneh i keškitaloloin izännöistä, jälgimäzen veri-higi tilkan.
Nellänneš kyliä pidi hiän kahahizie lehmie, žen-že verda jogo keviädä kaha kylvettih omie kaidazie polostazie; otettih vellakši leibiä, dengua, kolessuo, vall'ahušta. Täštä šyvin kevhät viedih zakluadah omie jälgimäzie karuhmazie, kumbazie, kumbazie ei šuan viiruččie, i hyö jiädih šinne huogehešta hindua.
Kallehet oldih kevhillä kulakkoloin «avut». Omilla verizillä kyvnelillä hijellä makšettih velgoida.
Lämbimäzeldi eliäči bohatoilla, šanotah «heilä i kukko muniv». A ka šigäläzet kevhät, kuin i ymbätyškylin, rigeneh tallattih reduo, tumpurrettih umbie eččiessä ruaduo. A mänömättä ei voi - ajav nälgä i vellat vedoloinke.
Näin mändih ammuzista aijoista šuat. Enämmät ruattih, a vähemmät hiän ruadopalkoida juattih.
Vain okt'abrin revol'ucii puissaldi Gul'uloida i Juruloida, da niin hyviin, što tuorahazeldi läksi nellin kymmeniin vakoin. A konža tuli «nepa», hyö tuaš lähtei kukkimah i kerrittih kerätä kymmenen uvvist'a kuni kevhät, yheštäh keškikerdazinke, partiin vejännän vuoh uvveštah ottuačettih heistä.
Oli fevral'a 1929 vuotta.
Lumi krričku jälloin alla. Lumiliipukkazet lenneldih ymbäri. Kylä vielä ei muannun, kaikissa taloloissa roissotettih tulet. Talo-talošta hyppeli «Gusi» i keräi kevhie sobranjah.
Konža hiän tuli pertih, kumbazešša oli sobranja, rahvašta jo oli äijä. Stolan tagana issuttih linnalane, Hanhi, agronoma i muanmittuaja. Toizet issuttih, ken lavčoilla, ken lattiella, paistih i nagrettih. Tuldih muduannet i keškikerdazet.
— Ei-go jo ole aiga zavodie,-šano kojin izändä Rebo,-kaikin ollah tiälä.
— Aiga, aiga, — lizättih moni iändä.
— Nin ka midä, tovarissat, — zavodi paginan linnan mieš, — mie teinke jo moni kerdua pagiziin ših, što hot' sovietan vluasti avtav kevhillä, no tämä abu ei väliän piäššä hiäštä. Ka mintäh nyt komunistoin partii šanov, što pidäv yksinäzet talot tukuta yhteh, organizuija kolhozoih. Tänä piänä meilä pidäv vähembi paissa, jo äijän pagizima, a šanuo oma kevhän šana: «lienöv miän kyläššä kolhoza ali vanhoilleh kulakat lietäh izännät?»
Kaikki šyväh hengähettih, issutah iänettä.
— Elgiä duvmaigua täh näh,— zavodi enžimäzičči Usti. — Jo kun tuatto da poiga ei voija yheššä ruadua, a erotah, kylällä podavno ei šua. Mie en lähe i Mit'ulla en käšše.
— Kuin työ šanotta, ei ois paha, da ka vain varavttav. Tukkuot väliän yhteh kaikki karuhmazet, a šiidä elgäh ni midä viidikkäh, kuin šilloin ruadua? — lizäi Rebo.
— Karuhmazet! Kolmešorkane hebone, levinnyn, mädžennyzinke kollessuloinke telegä, šlejoitta pahat länget — ka miän i karuhmazet! — palavaldi šano Gar'o. — Jo kuin näidä eloloida ollov žuali, šilloin tävži i tällä ilmalla eliä.
Novzi Guseva: «Ka midä, ristivellet, aiga, ammuin aiaga piäššä bohatoilda käzistä. Nevšto meilä evle piälöidä, što kulakkoloilla varoin murramma-ruamma, a iččiellä emmä voiče, — huigie meilä näin paissa. Pidäv lujemma pyzyö patrista i sovietašta — hyö meilä avtetah.»
Vielä moni mieštä paistih. Annettih linnan miehellä öijän kyžymistä. Äijän kiissettih toine toizenke, laškei šavun pertillä, hot' kirveš riputa, ni ken ei maininnun kodih näh. Mika šano omua mieldä, što kevhillä pidäv männä kolhozah, a mol myö, keškikerdazet, tulemma kodvazin jälgeh, kačomma, kuin teilä aziet.
— Nu nin lopemma, tovarissat, paginan i kiännämmä azeih päin, — pietti paginat Hanhi. — Mie zavodin kirjuttua. Ken lähtäv kolhozah?
Kaikin oldih iänettä. Ni ken ei kiirähtän, kaikki vuotettih, buitto langiev bomba. Viidi žen muone aiga, buitto naine puri huvlda kivušta ennen šildä, konža ilmalla ravunke viidiv uvži mieš. Tämä šyndy kolmaš Zaluazinan kolhoza!
Enžimäzinä kirjuttuažettih: Miikkula, Gar'o, Gusi, Mit'u i Pet'u.
— Viizi on, ken vielä tahtov kirjuttuačie?
Perissä tuaš iänevvyttih, kažaheldih toine toizeh, vuotettih.
— Ka midä, tovarissa Hanhi, — ravahti uglašta Van'a, — tiälä ka paissah ših näh, što tänäpiänä sobranja loppie, yön aloh jogohine duvmaiččov, pagizov omanke perehenke. Monet duakahettih, što näin i pidäv luadie.
Oli enämbi poulda yödä. Jo lavlettih toizet kukot, konža viizikymmendä mieštä uvžinke mielilöinke ylettih kodih.
Tänä yönä vanha Miitečkoi liikahti šijalda.
Toissa piänä aivokkazeh kylä tuaš kerävdy.
Vielä ennen sobranjan avandua pertissä jo mäni šuvri kiissändä. Paginoida myöt' nägi, što yön aloh monet šeizavvuttih kolhozoin puolella. Kevhät jo rohkiemma paistih omah eländäj näh. Hyö nähtih edizeššä kohennušta omalla elännällä.
Sobranjan avattih. Moroza Van'a, predseduatel'a, ando šanan Hanhella.
— Tovarissat! Myö tänäpiänä toizičči kerävdymä ših varoin, štobi suml'aija yheštäh šsuvreh azieh näh, ših näh, što kylä pidäv šeizattua uvvella matalla. Tämä matka on yhtehine ruado kolhozašša...
Moni iändä ravahettih: «Ei pie meilä kolhozua, keriäče mistä tuliit!»
— Viizi laiskua kirjuttuačettih i tulov, enämbi ni ken ei lähe, — šano Juru.
— Tuaš bajarilla käzih vejetäh; yhet ruvetah ruadamah, a toizet kiät kormaniloissa kävelemäh, — lizäi Har'ko.
— Hyviin pagizetta traktoroih näh, a hiän vet ei tuahiče, midä rubietta polossalla levittämäh? — lizäi oman mielen Anhel'skoi.
— Pahalazilla omua izännyttä ei šua vediä da toizilla viidumaidih häkyttiä, — ravahti šiämenke peräštä Gul'u.
Kuin ravizi Moroza, štobi iänevvyttäis, ravu ei piettän. Ravistih, kiissettih toine toizenke, vähäšti ei torah šuat, huiskutettih käzilöillä, a ken midä šano — rozberie ei šuanun.
šillä aigua kulakkoloin vedäjä Juru i Gul'u kočahettih muatinke, kulakkoloinke, šidä i kačo kun ožatah.
Linnan mieš ei pölläštyn, hiän novzi šeizualleh i kaikilla šano, štobi tällä že minuvttua kulakot rabieštuačettais sobranjašta.
— Pois guadat kolhozan matalda! — loppi hiän paginan.
Kaikin kerdah iänevvyttih, kiännyttih stolah päin i vuotettih, buitto tällä minuvtalla zavodiečov tora, no torua ei liennyn, a edizeh viidi Gar'o:
— Jogo niättä kaikin, ken mänöv meilä i kolhozoilla vaštah. Kulakkoloilla vähä šidä, hyö tahotah meidä oštua. Har'ko oli meilä, a toizet kulakot oldih toizissa taloloissa i paistih, što elgiä läkkä kolhozah, lienettä kylläzet. Kaikki mi teilä pidäv izännyttä vediässä myö annamma.
— Oho, midä tahotah, juavolit! Ka kunne hyö meidä vejetäh! — šanottih moneh iäneh kevhät.
Kulakot liččuačettih uglih, kuin torokkanat ragoloih.
— Meidä partii kuččuv hyväh eländäh, a täh varoin meilä pidäv tukkuvduo yhteh, vain šilloin myö piäžemmä hiäštä, Lähemmä bol'ševikoinke, a ei kulakkoloinke! — šano Hodari.
— Avušto lähemmä, — ravahettih moni mieštä kerdah.
Moroza zavodi kirjuttua uvžie kolhoznikkoida.
Kirjuttuačettih kolmeneš kylä — kakšikymmendä yksi taluo. šiinä že vallittih pravlenjan i annettih nimen kolhozalla «Kariela».
Kaikki aiga keviäh šuat mäni varuštuačiass'a enžimäzeh keviän yhtehizeh ruadoh. Kakši kerdua ajeldih Tverih siemendä i mašinua tuomah.
Täššä aigua oli moni kummua. Kulakot ei hyllätty omua azieda. Hyö pällöteldiih kolhoznikoin naizie kaikkeh rukah, što lapšilla ei ruveta andamah maiduo, što i leibiä ruvetah andamah vähiin i tuoh ilmah näh vatullettih.
Näin paginoin jälgeh moni taluo uijittih pois kolhozašta, no konža mua jo oli leikattu Jyrginä kaikin kakši kymmendä yksi taluo lähteih kyndämäh i toizilla ruadoloilla, uidinnuot tuldih järelläh kolhozah.
Keviäkylvön vietettih hyviin, kežän ruattih urhakaldi. Kagrat novštih iččien korgehuš i pelvahat oldih hyvät. A tämä nošti kevhiin vägilöidä i mielilöidä.
šygyžyllä kolhoznikat srojittih šuvren tanhuon, oššettih kakšikymmendä lehmie, vaihettih hebozet.
Uvdizešša lieni iččiellä kylläldi einehtä, i muakunnalla myödih kaikkie äijän: puolentoista tuhattua puvdua kagrua, kolmešadua puvdua siemendä, työdä muvdä.
Nyt «Karielah» jo ollah männyöt keškikerdazet talot, a Ars'o i Usti kumbazet iellä ei vieritty kolhozan azeih, nyt ollah enžimäzet udarnikat.
|
ФОРУМ КАРЕЛ РАССЕЯНИЯ 2003 — 2004 Редактор: Депутатов В.П. E-mail: dvp2003@mail.ru Вебмастер: Попов А. E-mail: absurd84@mail.ru |