Карельский язык

 

Диалекты карельского языка между собою различаются по конечной огласовке слов, по степени распространения чередования ступеней согласных, рядом фонетических, грамматических и лексических особенностей, которые иногда переходят междиалектные границы.

В каждом диалекте выделяется еще несколько говоров.

1.Наиболее яркой фонетической особенностью северных говоров собственно-карельского диалекта является отсутствие звонких согласных g, b, z, ž (на их месте здесь k, p, t, s, š):  reki вместо regi (сани), apu вместо abu (помощь), pata вместо pada (горшок), vaša вместо važa (теленок).

2.Чередование согласных наиболее полно представлено в собственно-карельском диалекте. В нем имеет место количественное и качественное чередование: kk ~ k, pp ~ p, tt ~ t, čč ~ č, ld ~ ll, nd ~ nn, rd ~ rr, mb ~ mm, ht ~ h, hr ~ h, št ~ šš во всех положениях; в ливиковском диалекте при количественном чередовании далее второго слога в сочетании nd, rd, mb и нигде не чередуются сочетания ht, hk, st. В людиковском же диалекте имеет место лишь количественное чередование: kk ~ k, pp ~ p, tt ~ t. Сравните:

 

Собственно-                    

карельское          Ливвиковское           Людиковское

 

akka ~ akan            akka ~ akan                     akk ~ akan                 “жена, старуха“

šappi ~ šapin            šappi ~ šapin                  šapp ~ šapin               “желчь“         

šoitto ~ šoiton          šoitto ~ šoiton                šoitt ~ šoiton              “гармонь“

halgo ~ hallon          halgo ~ hallon                halg ~ halgon             “полено“

puhaldua ~ puhallan   puhaldua ~ puhaldan   puhalta ~ puhaldan     “дуть“  

istuo  ~   issun          ištuo  ~   ištun                 ištuda  ~   ištun           “сидеть“

matka  ~ matan        matka  ~ matkan              matk  ~ matkan          “путь“

 

3.Очень сложно, в зависимости от фонетического окружения, поставлено употребление свистящих z, s и щипящих ž, š. Основные положения этого явления следующие: в части южных говоров собственно-карельского диалекта и во всех говорах ливвиковского диалекта в положении после – i  встречаются всегда  ž  и  š: ližä – добавка, išköy - ударит, laiška – ленивый; в собственно-карельском диалекте в этом положении выступают свистящие z, s, соответственно: lizä, isköy, laiska; то же самое и в первых словах перед – i: vezi (вода), kazi (кошка), yksi (один).

В ливвиковском диалекте, а также в говорах средней Карелии и в весьегонском говоре Тверской области собственно-карельского диалекта в словах вереднего вокализма в начале слова выступают свистящие: sieni (гриб пластинчатый), selgä (весьегонск.) и selgy (ливвик.) –(спина), в других говорах на их месте шипящие: šieni, šieni.

4.Во всех говорах собственно-карельского диалекта сохраняются первичные – a, – ä в конце слова; в ливвиковском диалекте во всех многосложных словах, а также в словах с двухсложной основой на на  – a, – ä с предшествующим закрытым слогом и слогом, оканчивающимся на дифтонг (adra- соха, ižändä - хозяин, koira - собака), в конце слова появляется – u или – y. Такая же закономерность будет и в падежном показателе партитива и эссива. В большинстве людиковских говоров, а также в кондушском говоре (Лодейное Поле) ливвиковского диалекта эти гласные отпадают или переходят в – e или – o, – ö:

 

Собственно-                     

карельское       Ливвиковское       Людиковское      Кондушское

 

huaba                    huabu                huabe             huabo              “осина“

vihaza                   vuhažu              vihaže            vihaže              “злой“          

izändä                   ižändy               ižänd              ižändö              “хозяин“

šuuri                     suuri                 suur’                suure               “большой“

 

5.По-разному представлены возвратные формы глаголов. Сравните спряжение глагола “умываться“:

 Собственно - карельское

   (тверское)                                                       Ливвиковское и людиковское

    ед.число           мн.число                                  ед.число           мн.число

1.peziečen        peziečemmä                   pezemös         pezemökseh   

2.peziečet         peziečettä                      pezetös           pezetökseh                              

3.peziečöy        peziečetäh                     pezeheze         pestäheze   

 

6.В собственно-карельском диалекте имеется три внутренне-местных падежа: инессив, элатив и иллатив и два внешне-местных: аблатив и адессив (аллатив совпадает с адессивом). В ливвиковском и людиковском диалектах нет элатива (он совпадает с инессивом) и нет аблатива (совпадает с адессивом):

                Собственно –

                      карельский        Ливвиковский      Людиковский

 

инессив    pellošša               pellos                peldos            “в поле“ где? в чем?     

элатив      pellošta                (pellos päi)        (peldos päi)   “из поля“

иллатив    peldoh                 peldoh               peldoh            “в поле“ куда?  

адессив    pellolla                 pellol                 peldol            “на поле“ где? на чем?

аблатив    pellolda               (pellol päi)          (peldol päi)   “с поля“

аллатив   (pellolla)                pellole                peldole      “на поле“ куда? на что?

 

7.Имеются различия в формах личных местоимений, в падежных окончаниях, в суффиксах условного и повелительного наклонений, в формах послелогов и в лексике. Примеры лексических различий:

 

 

Собственно –

карельский                 Ливвиковский             Людиковский

 

hypätä                   juosta                       d’uosta

ägie                       räkki                         räkk

kirppu                   čondžoi                    sonzar

lykätä                    ähkätä                       lykkäittä

malttua                  ellendiä                     elgetä

šuuvvella               virtyttiä                     prizozuttada

ložie, pakšu            sangei                       d’äred

važen                      hurai                         hurad 

valehella                 keilastua                   muanittada

pendu                      kudžu                       poig

šiändyö                   suuttuo                      verduda

                

 

Образцы карельской речи

 

I.Собственно-карельский диалект

  1.Северо-карельские говоры.

 Отрывок из романа карельского писателя Николая Лайне ”Pirttijärven rantamilla”.

 

Mie olin silloin vielä nuori neičyt, kun Tuiju-Matti tapettih. Kassa oli vielä palmikoille panematta. Ontrosen Kondratta mielessä pitämättä. Äijän on siitä jo aikoa kulun, sata vuotta, kačo, on jo vierähtän. Kuin hämärän unen muissan tuon ajan ta sen, mitä silloin meän kylässä tapahtui. A tapahtui silloin sellaista, jotta kaikki vieläkin hirvittäy. Koko volostissa ei aikaisemmin moista oltu kuultu eikä sen koommin nähty. Koko Pirttijärven kylä oli jalkeilla, kaikki naapurikylät liikkehellä.

Meän kylä oli silloin vielä hyvin pikkaraini. Oiskohan kymmenkunta pöksää ollut kaiken kaikkiah. Kalmotörmällä, siinä, missä nyt kyyhöttäy Hökkä-Huotarin riihi, humisi tiheä kuusikko. Kontio karjakujan suussa tallusteli. Väliin se kävi liävän oven takanakin. Silloin et lasken siivatoja paimenetta meččäh. Kaiken kesyä oli paimenta pitävä.

 Monena kesänä Pirttijärven kylän karjua paimensi Tuiju-Matti...

 

 2.Средне-карельские говоры (дер.Тунгуда Беломорского района). Прибалтийско-финское языкознание, 1971 год.  

    

Vot mie šanoo yhen bivalščinan. Ennen ka oli akka, no hiännäil oli  äijä ruaduo. Lašta oli, lehmä oli, kaikki oli. A ukko oli semmone, ylen hänellä paha, hän ku käy meččäh hoš, kunna no. Hiän näet on ruadaja, akka koissa ruadau, hän eu ruadaja.

Nu vot, a akaš šanou: davai, ukko, šanoo, tämpäi mie lähen tädä meččäh. Šie vot d ́iä kodih. Šie ruat miun ruavot, a mie lähen šiun ruado ruadamaa. Ukko i šanou: nou, davai mäne. Läksi akka hallot luadimaa. Ukko työndi akkaa. Akka otti kirvehee vain.

No ših mäni akka. A hiän dätti ukoo ruaduo luadimaa. Šanou: lämmitä perti i šota taigina, paissa leibyä, a vielä iellä d’jauhuo šuaha pidäy. Šotkie taiginua, i šidä kuore piekšä. Lehmät šyötä, dai šijat šyötä, dai kai. No akka läksi meččäh, ukon dätti. Akka mäni halguo rejen leikkazi...         

 

 3.Южно-карельские говоры (дер. Йоухивуара Медвежьегорского района). Духовная культура сегозерских карел, 1980 год.

 

  Sinipeigalo.

 

Oli ennen ukko da akka. Heilä oli yksi tytär. A muamo oli sinisilmä, sinipeigalo. Dai tyttären semmoizen sai, sinisilmän, sinipeigalon. Elettih, oldih, muamo rubei kuolomaa. Ukolla sanou:

”Mie kuolen, štobi naimatta et rubie, inehmine löyvvä, štobi oliz ́ miun moine, sinisilmä, sinipeigalo”. Hiän, mužikka muah pani akan da kai naija pidäy. Läksi eččimää andilasta. Käveli, käveli, ei ni mistä löyvvä semmoista. Toissapeänä tuaš läksi, käveli, ei ni mistä löyvvä semmoista. Nu, rešil hiän:

pidäy tyttärestä naija. Šanou: ”Tytär, miula pidäy siusta naija, en löyvvä hänen moista ni mistä”. Tyttärellä rodi sruasti. Hän mäni, kenen ollou neče buabolda kyzy: Midä mie ruan­? Sanou, pagenizin, ni en tia kunne puata. Nu, se buabo hänellä neuvo, sanou: Ota muilua tukku dai ota harja, dai ota skuatteri, hän sanou, siuda jälgee lähtöy ajamaa. Ku tulou, lykkiä muilatukku, sano: Tähä gora kazva, štobi ni piäličči, ni ymbäri ei sais tulla...

 

 

(Поросозеро Муезерского  района), Pertti Virtaranta – Juho Kujola karjalan ja lyydin tutkija, 1960.

 

Kindahan kylän mužikan vinan d ́uonda

 

Ennen Kindahan mužikka d ́oi täyven peää vinoa. Šidä tuki häin suureh humalah. Tuli händä sosieda tijustamah: Midäbä šie, sanou, sosieda, virud nii roadaigah? – Virun, sanou, kuin d ́oin vinoa humalah, nin nyd ee voi nimidä. Kuinga pitkäh kestäy tädä peän kibuo? A sosieda sanou: Šidägö? Šidä kestäy kolme kuuda, sanou. – Ka, kuinba tämä azie roih? Kenbä šidä meilä nakoihuon kyndäy?

 

 

Počin da revon kiistämine

Počči da rebo kiisettih, kumbane oo vizahembi. Počči sanou revolla: Nukka kiissämmä, kumbane dogadiu päivän nouzemassa ennen toista. Rebo lähti, mäni suurella meällä i vieri moate. A počči lähti i vieri suureh haudah. Huondeksella počči dogadi päivää ruskan puuloin ladvassa i lähti revon luoksi: kačo, nyt, sanou, päivä on d ́o nossut! Šillä tavalla rebo mänetti kiissan.

 

Тихвинские карелы (собственно-карельский диалект). Образцы карельской речи (Тихвинский говор собственно-карельского диалекта), 1980 год.

Дер.Коргорка (Карельская горка) Бокситогорского района Ленинградской области.

Eesimäne samovuara

Oli Šorša. Hän lugieččih ylen jo bohatta. Hänellä oli kupčoi Jakar’ova, a ičellä oli kaikki pitkä kaahtana piellä, a pojalla balaafana. Kaikki hyö kynnettii, ruattii. Nu ka heilä pidi samovuara oštua. Mäni bazarilla, dogadi samvuaraa, ošti samvuaraa, toi kodii samvuaran. Pojilla i šanoo: Kačokko toin pojat. Mi tämä oo? Ka vet šie oššit ni tiijät mi oo. Mie oššin, a nu en tiijä mi hiän on. Pojat otettii, kačotaa, truban otettii, kriškaa, kačotaa, midä pidää täššä ruadua? Ei tietä.                                          Yksi poiga i šanoo: Pogodi, pidää, ka midä, pidää vettä valua naverno šinne. Ei pie. Da hyö pandii vettä da trubaa. Trubašta vezi uidi lattiella, lattieh. Ei, toine poiga i šanoo: Ei pie trubaa panna, pidää ka nää panna tällä, hiiluttua. Nu ka pandii täh, i trubah vettä, ruvettih kiehuttamaa, samvuara ylen boiko kiehaštu, ee malteta kranašta valua vettä, pieličči valetaa, rannašta vettä, i ka pidää juuva...

 

 Тверские карелы (собственно-карельский диалект). Образцы карельской речи (Калининские говоры)б 1963 год

Дер. Беняково Весьегонского района  

Kylässä aivin paistih: karielazet, kumbazet tiälä eletäh. Oldih työnnetty tänne Petran Velikoin aigah. Enzimäne tänne työnnetty karielane kylä oli Kîamenka, Dyytkövä, Popovka oldih työnnetty myöhemmä. Toizie kylie mie en voi šanuo, konža oldi työnnetty. Iellä ukot meidä šanotti švedoikši, työnnettih silloin, konža švedoissa oli voina. Miän kylät oldih udielašša, meilä, vuotta kakši šeniin, opaššettih školašša karielan kielen. Kniigat karielazet oldih, i gazietta “Kolhozoin puoleh“ oli. Mie iče luviin. Nytten opaššetah školašša veniäläksi.

î  - звук, похожий на русский “ы“, в восточной части Весьегонского района он заменяет     “u“ других говоров. 

Дер.Чухарево Весьегонского района

Myö pakšuh pagizemma, emmä siukuttuan, Siukuttuan Ostolopoušinašša paissah, siukutetah.     Miän kylässä: šie, istuo, šyömäh, venyttiäce, luajiin, viinua, tuala; a šielä: sie, ištuo, syömäh, viruttuače, lîajiin, viinîa, tîala.                                                                                                    Miän kylä oli bajarin oma. Bajarin familja Virbov. Hiän oli veniähläne i eli omašša koissa Terpugoran i Popadin välillä. Bajarin omat kylät oldih: Čuhar’ova, Sofroniha, Popadina, Terpugora, Čergiädnä, Jakuušina i Petelövä. Bajarin aigah mie pieni oliin, a miun tuatto i muamo ruattih bajarilla. Ennein, buitto, oli kuin ken naiččou, nin käydih kyžymäh bajarilda, kedä käšköy ottua. Ruattih kolme päiviä bajarilla, a kolme ičellä nedelissä.                                                                                                Kaikki miän oman bajarin kylät paissah pakšuldi, a Piätinčän kylät oldih toizella bajarilla. Bajarin familja oli Čerkov. Piätinčän rannan kylät paissa kuin i myö pakšuldi.

Дер.Сельцы Максатихинского района

Mie šynnyin Sel’čašša, keyhän talošša. Meilä muada oli ylen vähä žen tokkua, što miun diedo i tuaton diädä erotettih i šiindä heilä tuli vähä muada. Tuatto kakšikymmendä vuotta ruado paimenissa. I mie avuttelin hänellä paimendua. En äijiä. Školašša käveliin kolme vuotta. A šiindä mie kažvoin i velliloinken myö rubeimma ruadamah mečäššä: halguon piliimmä i niindä luajiimma. I myö vain koissa ruavoimma, konža oli hein’aiga, niitämmä i tuašen meččäh.                                                         Šiindä miun otettih čuarin armiih, vuonna nellätoista oli voina. Voinalla ruanittih miun,kantuuzittih. Kolmannella kerralla mie puutuin pl’enah Germuaneih. Šielä mie oliin nelläkymmendä kuuda. Vuonna yhekšäntoista mie šieldä kodih tuliin   

Дер. Возвиженье Максатихинского района

Tiälä paikalline kariela šuoriečou ei ylen kukikkahah šuorivoh. Lähizet hormat šuatah kukikašta paikkua i platjoida. Vanhah aigah karielazet piettih ruškeida šobie, kumakkazie i vyöttiäčettih ruškeilla, a emämmän mužikat piettih kauhtatoida kodilazie, kumbaziissa käydih bes’oudoih, nagolo vyöttiäčettih ruškiella kušakalla i piällä nagolo piettih koissakuvottuo vuattieda.                             Ennen lähtietäh kirikköh, kežällä, karielane ottau šuappuat kädeh i aštuu kirikköh kengättä. I šielä mändyöh, pihalla kengiečöy i šuappuat piettih kymmenen – viizitoista vuožiin, yksie. A kuin oššetah pinžakan, stanit – i pietäh puolen igiä. A kuin oššetah šargazen pluatjan, piettih kaiken tytöšaijan i šäilytettih kuni ei kuolla, einiin kuni ei kažveta tyttäret. Ka tämän skuuppauhuoh elettih ielline rahvaš. Ennen ylen paha oli šuaha dengua.

Дер. Пасынок Спировского района.

Marjah käveliin i yksinäh oliin, i rahvahanke oliin. Mie muiten meččie en tunne. Mie konža kodih lähen illalla – ka päiväštä myöten, a muiten yökšyziin. A pimiellä päivällä i yökšyin. A nytten en rubie piäžömäh ni kuin, ni kunne marjah: piä on pyöreydynnyn, terveh en ole. Ennen käviin marjah nagole Svečan taguah i Tiifinčän taguah mustikkah, i gribah, i šieneh – kaikkuanne käviin, a nytten en rubie käymäh.  Tänä kežänä, šanotah, on vähä marjua. Ka tänä vuonna eu mustikkua, buolua on vähäziin mečäššä. Konža ruis kergieu – i vavarno kergieu. Ka ruis on vihandane. Ka i vavarno on vihandane. Mančikkazet tuaš ka vašta lähtiettih, a mustikat jo Kazanskoista kypšetäh.

Дер.Яблонька Лихославского района.

Miän paikoilla jötkie ennen isutettih monešša koh. Kurrešša isutettih. Kylyn taguana Sosnouka-dorogua myöt’ oli kakši jötkizavodua. Jötkizavodua Lemeššä Ossippa-diädö istu, Kuamenkan Ossippa. Hyö tuaš Kurrešta lähtennyöt. Spuasušša isutettih. Enžimäzen germanskoin voinan jälgeh i miän kyläh Ontošihan Sandra luadi zavodan kujozeh da rubei istumah. Muuvualla ei kluulun lähillä. Missä kuin šuot läššä da pedäjämečät, nin issut, a närekkö da lehtimečät , nin eu midäi zavodie. Yhtä tuohijötkie ajua, nin pidäy kaikki koivut mečäššä kuorittua. Že razi andau lesnoi.                           Tuohešta ajetah jötkie. Že vielä parembi on, puhaš jötki tulou. Jallaččiloida da zbruvjua voidua. Vain elä polta. Puhtahalla tuohijötkillä vain kuiva jallačči voija, nin poltau. Pidäy ražvanke keittiä. Že pehmendäy, vettä ei lašše.

Дер.Жильцы Вышневолоцкого района.

Mežuivalla šeiččemen vuotta järeldäh päin yksi mužikka, kučuttih Pet’akši tahto kaivuo, peittiä kivie haudah. Hänen ogordašša oli šuuri kivi, kuin kiugua. Muan piällä nägy kivi ei äijäldi, mie muissan tämän kiven iralikkazeldi. Hiän tämän kiven tahto kattua muah: kaivo žen rinnalla hauvan i tahto ših ätätä kiven. Kiven rinnalla hauda jo oli valmis, i ennen murginua hiän tahto vielä kohendua hauvan, lekahutti midä ollou. Mua šärähti – kivii langei mužikan piällä i mädžendi mužikan. Mužikan šieldä kaivettih kylälleh: kivie nošettih nuaroilla i vuagoilla. Mužikkua piäššettih i kiven kaivettih muah. Mežuivalla on vielä kakši kivie; hiät, šanotah, ei voi koškie: mužikka koški i popadi kiven alla.   Voločkah päin Širokovan dorogalla on Vuara-kylä. Vuara-kylä on šuuri i srojieččieččen goralla, ali vuaralla, ali šarkalla....

Дер.Александровское Зубцовского района.

Elettih ukk da akk, ei ollun heil’ lapšii. Ukk i šanou: akk, midä rubiemm ruadmah? Meil’ vet jygie on kahell šiunken. Akk i šanou: davai leikkuam miun šormen i panem pečurkah.                            Leikkai akka šormen i pani pečurkah. I ka paistau akk kakkoruo i šanou: oh, ka kuin ois’ poigan’ i veis’ miun ukoll perfatkuu. A ukk kyndäy pellošš. A hiän pečurkašt i šanou, šormut še šield’: buab, buab, davai mie lähen vien diadoll pefatkuu. A buab i šanou: da šie olet pikkarane, ei šua, - šuau, buab, davai.                                                                                                                                             I läksi. Buaboh and hänel kakkorua, pan hänel’ torelkall, hiän i läksi kandamah. Aštuu, aštuu – bronit: kra-a, kra-a! Hiän šanou: naguu i teil’! I broniloill andau kakkorua. Šidä aštuu, aštuu, diadoh kyndäy: diad, diad, aššu väliäzeh perfuatkuu šyömäh! Diadoh tul’: oh, šie murun’ miän om! Oh šie miän avuttajane!...

 

II. Ливвиковский (олонецкий) диалект, Образцы карельской речи (говоры ливвиковского диалекта карельского языка), 1969 год.            

Дер.Лутково Лодейнопольского района Ленинградской области.

Kačo, ennepäi mîan  rîduimmo: kynniimmö, astivoičiimmo, myöstin, toizen kerran kynniimmö. Sit siemeniimmö pelvahan. Pelvas vähäzel kazvui, nenga ei pitkäkse, četverišty, sit myö hänen kytkiimmö. Kytkiimmö, sit kazvui häi hätken d’o otandassah. Siten myö otiimmo, ned riibiimö čylkyt, siemenet – sie toižekse vuottu. Da vedeh paniimmo. Nedälin-kaksi myö ve_es piimmö hänen. Sit otiimmo, levitiimmö, lajole paniimmo hänen. Lajol päi otiimmo, sit myö händäh loukutiimmo, sit lipsaimmo. Da sit kezräimmö myö hänen. Da siiten nečidä rîaduimmo... langakse ku azummo, sit myö händäh kuduimmo, sit händäh kuduimmo d’o. Kuduimmo kai hyvin.        

î  - звук, похожий на русский “ы“      

Дер.Самбатукса Олонецкого района Республики Карелия

Eli enne mužikku da akku. Hyä elettih gor’asti, kaksi lastu oli heil. Elettih dor’asti ga, ei kuz leibiä lapsile olluh ottua.                                                                                                                 Lähtöy mužikku huandeksel halgoh. Lähtöy halgoh, ajau, menöy ga, halgopinol hukku viruu. Häi ottau kirvehel jallan i leikkuau hukal. Jallan leikkuau dai regeh, halgua regeh, dai kodih tulou. Kodih ajau kakattau. Na, täs, akku sanou, lihua, keitä lapsil lihua, sanou, da piästäh nälläs hot’ iäres.       Akku päčin lämmäh panou dai lihua kiahumah panou. Hukku siä ku havaččuu häi ga – algua eulo! Häi koivuzen jallan panou, dai lähtöy jälles: kidžižou – kodžižou koivuzil jagažil, - sanou. – Talois muatah, toižes muatah, täs talois jallas ollah, hukan lihua keitetäh, lapsile suätetäh, minä lapset syän!

Дер.Коткозеро Олонецкого района

Enne meijän sijas äijy ruattih meččäh – kaskie ajettih, viertih, jälles vierändiä pidi kyndiä, da enne kylvändiä ottua vezoi, da kai. Kandoloin keskes muga ruavoimmogi – kynnäimmö, kylvimmö, leikkaimmo, dai kai. Iče myö äijiä emmo ruadanuh, a kel oli vähä pelduo, ga net enämbän ruattih. Kylvimmö ruistu, nagrištu, toiči pzrua. Muas otimmo kaksi vil’l’ua, parembas kolme vil’l’ua, s siit hylgäimmö muan. Enzi vuvven oli uuzimua, toššu vuvvennu da kolmandennu vuvvennu kulumua, a ku hylgäimmö ga oli jo rajakko. Ei puustu – puustakse sanotah hyllättyy peldomuadu, a hyllätyy meččymuadu sanotah rajakokse. Da, kačo, se oli ruado ga aiga ruado, sih pidi kylläl panna higie da vägie. Pitkän elaijan aloh kaikkie puuttui nähtä, kaikkie ruaduo ruadua.

Дер.Большие горы Олонецкого района

Lähti mužikku suolah, tuloo kukki vastah, - ”ota, däädöi, regeh”, - ”en ota, d’ygei rodiaa”. – ”Äijygo minus vierrävä: sorkan sronnistan, toizen bronnistan – dai kebd’ei roimmos”, - ”tule!”                   Ajaa, tuloo dänöi vastah. – ”ota, däädöi, regeh”, - ”en ota, d’ygei rodiaa”. – ”Äijygo minus vierrävä: sorkan sronnistan, toizen bronnistan – dai kebd’ei roimmos”, - ”no tule!”                                  Mugaže tullah i kaži, koiru, reboi, hukku dai kondii. D’o tuli täyži regi, äijä, ga zaverku i katkiaa, - ”ken nuorin, se tuogah vičan zaverkakse!”      Lähtöö kukki – tuobi n’uokas kuivan oksan, ga zaverkaa ei ni rodia. Lähtöö d’änöi, tuobi haavan oksan. Lähtöö reboi, tuobi nuoren leppähäzen. Lähtöö hukku, tuobi kuivan seibähäzen, kondii tuobi kogonazen kuuzen. A zaverkaa ni moz ei rodia.  Lähtöö mužikku iče, kuni käybi, sini kondii, hukku da reboi hänen hebo i syödih.

Дер.Салми (запись 1901 года, когда эта местность была в составе Финляндии).               Pertti Virtaranta – Juho Kujola karjalan ja lyydin tutkija, 1960.

Oli sie ennen moin aigu, konzu karut käveldih mual ristikanzoin ker yhtes. Erähäi kerdua karu tul’ yhten bohatal luo. Karu sanou hänel: ”Hot’ sin olled bohattu ga tämä pieni kukkarone painaa enembän gu kai sinun koit, konnut, muad, mannut, ni vai sinul on”. Bohattu sanou: ”Sidähäi vai näid en isko ni vouse, što tuakukkarone painaa enembän gu minun tavarad, oldannoh d’ygiembäd, min annan sinul vie toizenmoizen mi sinul hengen dai tavarad”. Mužikku iški  n’apsai kihlan karun ker. Häi kandoi kai viessoih, midä vai hänel löydyi tagan, kukkarone sentäh ei painunnuh, hod’ olis kui äijjän mättännyh. Mužikal tuli d’o hädä kädeh, hengi da elod oldih menemäs, hänel d’uohti mieleh, vuota minä lähten kyzelen muailmal, eigo ken tijjä mindäh neče kukkarone ei painu.         

 

III. Людиковский диалект

 Статья Пахомова Михаила в журнале ”Punalippu” №9, 1990 год.

Lyydi kiel’ čoma meile   

Tänäpäi meile on tulnu aig duumaada meiden muamankielehe nähte. Myö, lyydikuod, olem Kard’alan rahvahan vuit, kudamad pagištaze lyydikš. Meiden omad sijad oma Kuijd’ärv i D’ärventaguine, Pyhärv i Priäž, Polovina i Viidan, Lohmoja i Nuamuoil, Homselg i Hald’ärv, Mund’ärv i Pälärv, Suopohd’ i Sununsuu, Koikari i Tiud, Kortaššinkylä i muud. Meiden pruadieduon muale kazvetihe Petrouskus i Kompod’an lidn, tägä kiehub suur’ Kivačunkosk.                                                                                                 Lyydin kiel’ muštutab i anuksen (livvin) i vepsan kielid, no myö pagižem toižin, omaha luaduhu. Nykyö Petrouskuon universitetas valmištetaze anuksen da pohd’aažen kard’alan kielen opastajuod, a erähiš školiiš rubetihe opastamaha ”livvikse”, on d’o kirjutetud aber’ (bukvar’) anuksen kielehe. Ka pidab i meile, lyydilaažile, opastada lapsiid lyydikš školiiš. Eik ole muga? Ved’ d’oga rahvahale oma kiel’ om armahemb. Eik ole kova lyydin kiel’ čoma meile?                                                                                             Lugegad lyydikš: nämäd sananpolved kirjutt’ muštokš minun died Feodor Pahomov, Pahomovan Obraman Fedyy, kudam oli rodinuze Kuijärven Dovensuun kylähä. A lyhydpajod milie pajatt’ Natalia Nazarova, Pešan Nata. Häin om mugašto rodinuze Kuijärvehe, Yličin kylähä 1918 vuoden, nygyde eläb Petrouskuol.

 

Примеры речи родственных народов

Ингерманландские финны(эвремесет-äyrämöiset)    Петродворцовский район, Inkeri, historia, kansa, kulttuuri, 1992.

Ensiist tultii meitä pois ajettii, eistäin tultii päiväl, sit aamusiil, kaik pyssylöin kans ajetti, kovasti se kääkkyi jot mänkää pois kyläst saatta lehmät keralleen ja kaik mitä tahotta. A jos että mäne, sit viijjää teit väkisen. Sit läksiit ihmiseet pimiääl, veivät lehmään i vaatteheen mitä jaksoi viijä. Sit männiit kuka mihip päi tahtoi, kuka Tyrröip päin kuka Vanhaa Pietarhoviip päin. Siit ain kulettii. Myö mänimmä Vanhaast Pietarhovist Uutee Pietarhovvii. Sit ain kulimma ettep päin. Mikä kylä se sit tul’ räätyvää, kaik kylät kulimma: Kirppilas olima, sit Pohjosiis olimma.                                                               Kyl se Pohjosiis tais saksat vastaa ottaa. Myö oltii ain maatuvis, kuopiis. Ne oikeen ampuit kovast. Myö oltii siel kuopas, sit meil aamusiil poika tul’ sanomaa: saksat tull’iit. Ne olliit nii ilosii poikii, piiput hampahiis käveliit. Myö oikee oisimma tahtoneet nähhä heitä. Sit hyö kutsuit meitä sit sielt kuopaast, myö tulimma katsomaa heitä. Sit vähä aikaa saksat ajjoit meit iessään. Sit myö olimma Savotas lehmiin kans, meil lehmät viel olliit ilmaiseeks, ei hyö meilt kysuneet. Tarhaast nuoraast ottiit i panniit rattahilleen, alkoit ajjaa. Miel viel oisin kysynt rahhaa, a mein tyttö sanoi: ei huoli. 

Ижорский язык  (Сойккола Ленинградской области)

Sis ku raasseli, otti hämmin kättee i lykkäis sinne kalloi, sis hää nägi kuim paljo seel on kallaa, arvais kuim paljo höö maksad. Siz raasseli märnää: kuimn paljo maksaat kalan? No kippari seeld märnää, sto viiskymmend rublaa! Seelt taaz raasseli mörnää: oda koltkymmend. Kolmaz veel lizäjää: oda viiskymmend. Kippari taaz mörnää: lissää veel! No olkaa sis viiz rublaa veel lissään! Sis kippari sanoo, sto: olkaa sis sevverran hintaa! Raasseli siz mörnää: ossettu on. Sis toized raasselin ajjaad loond poiz, a hää jääbi kallooja mättämää saahka. No viiz rublaa veel liitkoja kyzytti: naized ostiit pulgad a meehed joivad viinaa.   

Водский язык,  ” Карелия”, номер 8, 1995 год. Рассказ Игоря Ряннё.

Kui karu kaloi pyyzi

Mõni vootta tagaaz miä elin Kamčadgall. Palvõlin siäl floottaza. Kõikkilaill on täätävä, etti siäll, Kamčadgall, on palyo kalota, mõnõllaisia lõhia. Noh, rahvaz käyb, pyyväb kaloita, ked võivad. Muitõšši kalakaiccõ on paikall: võtab kiini, štrafib. A inehmized pyytäväd kaloi; pelkääväd, a yhskõikk pyytäväd. Noh, mööki uzõin käyzimmä kalassamaa. Yhskõrt lähzin menemää sõbrõyeeekaa. Menimmä kaukalõõ meccää, õikessi karunurkkaa. Õlimma mittomaa meessä. Võtimma kaloi jõgõssa võrkolla. Kiireessii teimmä, kalakaiccõa pelkäzimmä. Noh, võtimma ja panimma kalad värcciisee. A ize kuulimma, etti ken-leeb tulõb põõsai möö. ”Ken kase võib õlla täällä?” – tõintõisiilt kysyzimmä. A siält karu tuli vällää. Tämä, karu, vaatahti meyee päälee, märizi ja ajõ meyed takaa vähäkõizõõ. Kõikk irmuzivad, viskazivad jalgad pihalõõ ja johsivad ken kuhõõ. Miä ize menin puhõõ, niku lintu lentäzin. A karu, näb, eb tahtonnu meyed tarttua, vait tahtõ täm taitaameyed irmuttaa vähäkõizõõ. Värcii senee, kaloyeekaa, jätettii mahaa.....   

õ - звук, похожий на русский “ы“. 

Вепсский язык (дер.Ладва Подпорожского района Ленинградской области). Образцы вепсской речи, 1969 год.

Priha osti bazarou zerkalon

Eli ende uks priha, tedan, män’ hän bazarale i isti sigä zerkalon. Kodhe tul’, kacleb zerkaloho:”Čoma olen”. Ak necen homeič , dumeib: ”Minak hän sinna kacleb?” Konz läksi priha kodišpei, ak kacob: ”A, sanob, nygyde tedan, keda kacleb. Hän, sanob, bazarou lyyzi neičen da sen kartinene om. Tuleške, sanob, mamoi, kaco”. Mamane tul’, kacuhti: ”Ka, sanob, om babka nečit, minun vuitte”. Sit tuli tataze: ”Ka min tii pagižetei, om nečit mužik, bardanke da furaškoiš”. Sid vähäne da tul’ iče hän priha. He kyzeltasei: ”Kedak sina bazarou lyyzid?” – ”A kedak om?” – ”Ka mii naku kacuimei, sanotas, da em tea, ken om.” A hän siižti heit’ kaikid yhtes da ozuti: ”Vot, sanob, tii iče oletegi”.